Erkin tilanne ei ole muuttunut suuntaan eikä toiseen. Kentän huonon kunnon vuoksi en ole sitä päässyt ratsastamaan ollenkaan, joten en tiedä miten se tällä hetkellä toimii. Enpähän ole päässyt ylirasittamaan sitä! Nyt toivottavasti pohjat alkaisivat vähän sulamaan ja päästäisiin senkin kanssa taas aloittelemaan liikutus. Jalka ei ole turvotellut tai muulla tavalla oireillut tarhailusta joka tietenkin on positiivista!
Rusina kävi helmi-maaliskuun vaihteessa Lapinjärvellä viikon treenissä maneesilla. Ponilla oli kunnon tehotreeniviikko! Ensimmäisellä kerralla se oli aika järkyttävä ratsastaa kun sen selkä oli aivan juntturassa ja tuntui jopa pätkittäin epäpuhtaalle.. Kuitenkin kun selän sai auki, muuttui ponin liike normaaliksi ja päästiin kunnolla treenaamaan. Rusina paransi koko ajan ja viimeisenä päivänä oli jo aivan ajatuksella ratsastettava!
Tokihan meillä traikkukyytikin olisi takaisin Hurmalle ollut, mutta sattui juuri aurinkoinen ja tyyni keli joten päätin sitten kävellä ponin kanssa sen 6,5km takaisin kotiin. Rusina on kyllä kuin koira, meillä oli todella kivaa! Sen jälkeen jälleen pohjat olleet ratsastuskelvottomat, joten poni on päässyt takaisin lomailemaan satunnaisia maastoiluja lukuunottamatta.Pojilla on nyt ollut myös joku tavoite rikkoa aivan kaikki loimet.. En edes tiedä kuinka monta ehjää sadeloimea tällä hetkellä omistan, todennäköisesti maksimissaan yhden.. Niitäkin pääsen pian siis korjailemaan ja valelemaan jollain mahdollisimman pahan makuisella mönjällä!
Olin itse hieman flunssainen tässä alkuviikosta, joten tallille/töihin ei ollut mitään asiaa tämän jylläävän koronaviruksen vuoksi. Nyt kuitenkin tänään olen ollut täysin oireeton, joten huomenna onneksi pääsen jo takaisin tallille!
Nyt kuitenkin hevoskuvioiden muuttumiseen. Päätös oli minulle todella hankala ja raskas ja meni useampi kuukausi ennenkuin uskalsin asian sanoa kellekään ääneen. Kuitenkin sain sen todella pitkän harkinnan ja mietinnän jälkeen suustani ulos eikä kaduta ainakaan vielä!
Tarjosin siis Rusinaa täysin ylläpitoon. Minulla ei ole ollut niin paljon aikaa ponille, mitä se tarvitsisi ja kun (toivottavasti) Erkkikin tulee edes osittain treenikuntoon, on aikaa vieläkin vähemmän. Tälläkään hetkellä en ole ehtinyt mennä Rusinalla läheskään niin montaa kertaa viikossa kuin olisin halunnut, joten ylläpitoon antaminen tuntui kaikkein järkevimmältä vaihtoehdolta.
Jos minulla ei olisi ollut vaihtoehtona ponin nykyistä puoliylläpitäjää, olisin ponin pitänyt tietenkin itse ja ottanut sille aikaa vaikka sitten yöunista, mutta koska Sonja on osoittautunut todella luotettavaksi ja tunnolliseksi hoitajaksi, uskalsin päätöksen tehdä vaikka se todella vaikeaa olikin.
Rusina ei tietenkään elämästäni katoa mihinkään, siihen en pystyisi. Se ei lähde Hurmalta minnekään, nään sitä koko ajan ja voin tarvittaessa käydä läpiratsastamassa sitä. Uskon että he myös jatkavat tunneilla käymistä, joten myös heidän kehitystään pääsen seuraamaan todella läheltä. Tämä on minullekin turvallinen tapa "luopua" ponista, paremmin sanottuna antaa Rusinan opettaa jotakin muuta yhtä hyvin kuin se on minuakin näiden vuosien aikana opettanut. Myyminen ei ollut ratkaisu, sillä siihen en olisi ollut missään nimessä valmis!
Pidämme kuitenkin vielä kuukauden koeajan jonka aikana molemmat saamme makustella tätä ratkaisua vielä ja voimme olla varmoja että se on oikea päätös, vaikka siltä se tällä hetkellä tuntuu vahvasti! Olen jopa onnellinen siitä, että saan annettua Rusinan sellaiselle henkilölle, jonka tiedän huolehtivan ponista kuin omastaan (minun tuellani tietenkin!). Toivon todellakin että heillä synkkaa jatkossakin yhtä hyvin kuin tähänkin asti ja voin hyvillä mielin seurailla heidän touhujaan hieman sivummalta.