Blogi elää edelleen hyvin epäaktiivista elämää. Minulla on ollut kiireitä sekä terveyshuolia, jonka takia kaikki aika menee pääasiassa eläimiin sekä töiden tekemiseen. Paljon on tammikuun jälkeen tapahtunut ja muuttunut, katsotaan pikaisesti mitä kaikkea!
Tammikuussa saapui tosiaan Reko joka sitten pääsikin jo hyvin vauhtiin tuntiratsuna, hevoset voi hyvin (paitsi Gerrit ehti käydä klinikalla josta sai terveen paperit mukaan), mutta minä en. Koko kevään minua vaivasi kammiolisälyönnit jotka on ilmeisesti melko harmittomia mutta ne vaikuttivat merkittävästi suorituskykyyni ja sitä kautta työkuntooni. Kevät siis meni vähän lääkärissä juostessa ja sairaslomalla. Toukokuussa alkoi onneksi homma jo vähän helpottamaan sopivan lääkityksen myötä! Kun teki vähemmän töitä, oli aikaa myös vähän ajatella mitä tekee sitten kun pääsee palaamaan toivottavasti normaaliin arkeen!
Minulle tarjoutui huippu tilaisuus päästä kokeilemaan täysihoitotallin (kotonahan meillä on pelkkä pihatto) pyörittämistä lähellä Lapinjärven ratsastuskeskuksen tiloissa! Olen tehnyt aamutalleja siellä jo vuodesta 2018 ja nyt pääsen sitten kokeilemaan siipiäni sen pyörittäjänä, kuinka jännää!
Kesäkuu meni vähän hakiessa ja opetellessa (kyllä, tutut rutiinit tuntuivatkin yhtäkkiä vierailta!), mutta heinäkuu mennyt jo melko paljon selkeämmällä rutiinilla ja tahdilla! Kiitos myös minun ihanille apukäsille sekä tietysti Evalle joka mahdollistaa minulle tämän!
Sitten hevoskuvioihin.
Erkki kävi kisoissa toukokuun lopulla Tahkolla. Startattiin aluetason HeA:3 - luokka prosentein 66,522% joka riitti 2.sijaan!
![]() |
Vanha kuva, en löydä tuoreempia! |
Reko meni vähän epäpuhtaaksi keväällä, jonka vuoksi se teki melko vähän tunteja ja jouduin jo miettimään sen pitämistä uudestaan. Se kävi klinikalla josta mitään selittävää syytä löytynyt, joten tein sitten päätöksen lopettaa ylläpito vaikka kovin rakkaaksi se minulle tuli.. Reko kuitenkin löysi uuden kodin minullekin tutusta paikasta ja saa siellä opettaa uutta ihmistä ratsastuksen saloihin, luulen että tämän oli tarkoituskin mennä juuri näin vaikka ikävä on lähes joka päivä pientä ystävää! Reko muutti uuteen kotiin heinäkuun alussa.
Kesä-heinäkuun vaihteessa tapahtui muutakin isoa, kirjaimellisesti, sillä joukkoamme saapui vahvistamaan 7-vuotias Latvialainen puoliveriruuna Picasso, tutummin Pablo! Pablo vaikuttaa hyvin herrasmieheltä ja ottaa hienosti ihmiset huomioon. Pablolla on vähän enemmän kokoa (säkä noin 170cm), mutta suuren ulkokuoren alla sykkii myös suuri sydän. Pablolla on pystynyt ratsastamaan alkeisratsastajista ja lapsista kokeneempiin aikuisiin ja se on ainakin toistaiseksi toiminut oikein hienosti! Koulutan sitä eteenpäin koko ajan ja se vaikuttaa todella nopeasti oppivalta hevoselta ja sen kanssa on ollut todella miellyttävää tehdä töitä kun se niin kovasti yrittää aina parhaansa! Toivotaan meille useita yhteisiä ja terveitä vuosia, jotta Pablo voi ilahduttaa tuntilaisia omalla ihanan kiltillä persoonallaan!
Nyt jatketaan hevosten kanssa treenejä ja yritetään Erkin kanssa päästä kilparadoille asti vielä loppukesän ja syksyn aikana!
Ja niin tosiaan, toiminimellä on nyt nettisivut! tmiannaiivarinen.weebly.com