Erkki on ollut minulla ylläpidossa 10.12.2018 lähtien. Se vaikutti jo koeratsastuksessa minun tyyliselle hevoselle, hieman säpäkkä eikä mikään automaatti. Ollaan sen tulosta asti tehty paljon töitä jotta se oppii luottamaan ihmisiin ja tekemään hyvällä mielellä töitä.
Käytiin 17.9. ostotarkastuksessa klinikalla, jossa tehtiin kliininen tutkimus sekä otettiin muutamat röntgenkuvat jaloista. Minua jännitti niin kovin, että tallilta lähtiessä ihan tärisin! Mitä tekisinkään ilman Johannaa, joka tuli mukaan klinikalle ja hoiti Erkin juoksemisen sekä juoksuttamisen!
Taivutuskokeissa pari kohtaa reagoi hyvin lievästi (oikean etujalan alaosasta 1,5 ja molempien takajalkojen yläosasta 0,5), joten niistä otettiin varmuuden vuoksi kuvat. Minulla oli mukana Erkistä otettuja vanhoja kuvia joihin pystyimme vertaamaan. Kuvissa ei ollut mitään ihmeellisempää ja takajalkojen reaktio oli niin lievä, ettei sillä todennäköisesti tule olemaan vaikutusta hevosen käyttöön.
Etujalan reaktio johtui kavionivelen lievästä täyttymisestä ja kavion väärästä asennosta, joten siihen piikitettiin kortisonia ja kengitys täytyy korjata. Vielä kortisonia ei olisi välttämättä tarvinnut edes laittaa, mutta kun klinikalla kerran oltiin niin hoidettiin kaikki kuntoon. Erkki myös rokotettiin samalla reissulla, joten se jäi pienelle lomalle ja kevyemmälle jaksolle.
Olisimme päässeet kunnon treeniin jo viikko sitten, mutta kenttä meni melko huonoon kuntoon, jonka vuoksi kunnon treenit aloitetaan tällä viikolla.
Erkki on päivä päivältä tuntunut enemmän omalta, niinpä siitä on nyt tullut minun omani 2.9.2019!
Arkeen Erkin ostaminen ei juurikaan vaikuttanut, mutta silti se on niin eri asia omistaa hevonen. Olen siitä tajuttoman onnellinen ja omistan kaksi maailman ihaninta hevosta!
Tästä siis jatketaan kahden oman hevosen voimin eteenpäin! ♥️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti