sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Talvi tuli, talvi meni

Tosiaan täällä päin Suomea kävi oikein kivakin talvi, joka loppui noin viikko sitten. Kentän annettiin jäätyä tasaiseksi, jonka jälkeen vähäinenkin lumimäärä mahdollisti kunnon treenit! Kuitenkin plussakelit ja vesisateet hieman ovat nyt hankaloittaneet treenaamista, jonka vuoksi pojat ovat olleet enemmän tai vähemmän huililla. Maneesille kyytien hankkiminen on aina yksi työmaa, joten sielläkään ei tule kovin usein käytyä. Pitäisi nyt vaan ottaa itseä niskasta kiinni ja ajaa se BE-kortti, jotta pääsisi itse viemään poikia maneesille treeneihin...


Ennen lumien sulamista kuitenkin pojat olivat hyvässä treenissä. Erkin kanssa tämän kuun tavoite on ollut pohkeen väistöjen hiominen paremmiksi ja näyttää siltä että joudutaan jatkamaan samalla teemalla joulukuukin, sillä kovin paljoa pohkeenväistöjä ei olla ehditty treenata ennen lumien lähtöä!
Erkki on ollut oikein kiva ratsastaa ja vähentänyt narskuttamista jo jonkin verran!
Pohkeenväistöjen lisäksi ollaan keskitytty paljon liikkumiseen, tasapainoon ja siihen että kuskista tulisi vielä tasaisempi ja eleettömämpi. Kivoja treenejä ollaan tehty ja muutaman kerran on Erkki väläytellyt jo tosi kivoja pätkiä joissa myös vatsalihakseni ovat joutuneet oikeasti töihin!


Rusinan kanssa ollaan myös treenattu nyt jonkin verran. Ponilla oli jossain kohtaa ongelmana tunneilla se, ettei se meinannut kääntyä kunnolla ympyrällä vasempaan suuntaan.. Sain sitä ennen lumien lähtöä aika kivasti kitkettyä pois ja pääsin keskittymään enemmänkin treenaamiseen ja liikkeeseen. Ollaan nyt haettu todella paljon takajalkoja alle ja poni on ollut ratsastuksen jälkeen märkä takaosasta, josta se harvoin edes hikoilee! Odotan nyt vain lumia takaisin, jotta päästäisiin myös ponin kanssa jatkamaan treeniä ja jos lunta tulisi reilusti, päästäisiin hankeen. Se vasta tekisi ponille hyvää.

Nyt kuitenkin mennään näillä, toivottavasti pian tulisi taas lunta ja saisin kyytejä järjestymään maneesille (tai ajettua itselleni sen kortin..).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti